Hannikaisten sukuseura
Sukuseura Ajankohtaista Suku Linkkejä Arkisto Hakemisto Etusivu  

 

Kohti uusia haasteita

Uuden puheenjohtajan terveiset Hannikais-kanawassa 2005

 

Hyvät sukuseuramme jäsenet. Tätä kirjoittaessa maa on hieman valkoinen yöllä sataneen lumen johdosta, ja ensimmäiset syysmyrskyt ovat rämisyttäneet parvekelaseja. Syksy on saapunut, eikä talvenkaan tulo ole kaukana. Eteenpäin mennään. Silti olen palannut ajatuksissani useasti elokuun kesäkokoukseen ja sen ilmapiiriin. Kokouksen ohjelmaan ja aikatauluun oltiin tyytyväisiä. Osallistujia oli kiitettävästi paikalla niin nuoria kun konkareitakin ja sääkin suosi meitä ensimmäisenä kokouspäivänä.

Kesäkokous oli historiallinen. Sukuseuran esimies ja puheenjohtaja vaihtuivat. Päätökset tehtiin yksimielisesti. Tässä yhteydessä haluan vielä kiittää kokouksen puheenjohtajana toiminutta Antti Kotirantaa tyylikkäästi ja ammattimaisesti johdetusta kokouksesta.
 

 

Sukuseuran esimiehenä 16 vuotta toiminut Leena Valvanne halusi erota tehtävästä. Siihen sukuseuran jäsenet haikein mielin suostuivat. Koska Leena ei ollut päässyt kokoukseen mukaan, vierailin hänen luonaan yhdessä varapuheenjohtaja Helena Hannikaisen kanssa syyskuun lopulla. Veimme mukanamme meidän kaikkien sukuseuralaisten kiitokset ja terveiset pitkäaikaiselle, rakkaalle ja pidetylle entiselle esimiehellemme ja uudelle kunniajäsenellemme. Leena otti meidät vastaan iloisena, kuten aina ja pyysi välittämään kaikille suuret kiitokset hänelle osoitetusta kunniasta. Jotta yhteys ei katkeaisi, kutsuin Leenan jo seuraavaan johtokunnan kokoukseen. Toivotamme Leenalle kaikkea hyvää ja toivomme, että hän jaksaa ilahduttaa persoonallaan meitä jatkossakin yhteisissä tapaamisissamme. Kunnioittavat kiitokset Leena ansiokkaasta työstä sukuseuramme hyväksi.

Toinenkin tärkeä vaihdos tapahtui. Sukuseuran puheenjohtajana 27 vuotta toiminut Eino Hannikainen luopui pyynnöistä huolimatta tehtävästä. Kaikki tuntevat Einon ja Eino tuntee lähes kaikki. Perustajajäsenenä hän on nähnyt vuosien varrella sukuseuran kehittymisen nykyiseen muotoonsa ja vaikuttanut moniin sukuseuran elinkaarella tehtyihin päätöksiin. Kiitospuheessaan kesäkokouksessa Helena Hannikainen mielestäni sanoi osuvasti: ”Sukuseura on tarvinnut Einoa ja Eino on tarvinnut sukuseuraa”. Niin antaumuksella ja sydämellä hän on näiden vuosien aikana luotsannut meitä. Kiitos Eino tähän mennessä tehdystä mittavasta ja tuloksia tuottaneesta työstä sukuseuramme hyväksi. Kesäkokouksen yksimielisellä päätöksellä Eino valittiin sukuseuramme esimieheksi, joten haasteita Einolla riittää jatkossakin. Nyt ajatukset voi kuitenkin siirtää eteenpäin tämän päivän sukuseuran työstä tulevaisuuteen. Einoa tarvitaan edelleen, koska tulevaisuuteen mentäessä vankalla kokemuksella voidaan välttää ainakin pahimmat karikot. Onnea, Eino, uudessa tehtävässä ja lämpimät terveiset Kaisalle.

Tulin sukuseuraan mukaan Jämsän kesäkokouksessa 20 vuotta sitten. Koska itse asia ja toiminta vaikutti mielenkiintoiselta ja tunnelma oli lämminhenkinen, päätin jatkaa mukana ja liittyä seuran jäseneksi. Johtokuntaan minut valittiin 90-luvun alussa. Sihteerin ja rahastonhoitajan tehtävät otin vastaan –93. Sihteerin tehtävistä luovuin Ilonan tultua johtokuntaan. Taloudenhoitajana olen jatkanut näihin päiviin asti. Puheenjohtajan tehtävästä en ole vuosien varrella edes haaveillut saati sitä tavoitellut. Tilanne näyttää vain itsestäni riippumatta johtaneen tähän tilanteeseen. Siksi olen kesäkokouksen jälkeen ollut enemmänkin odottavalla kannalla.

Kesäkokouksessa toteamani sanat: ”Teen parhaani, katsotaan mihin sen riittää” – kuvasi aika tarkalleen sen hetkisiä tunteitani. Vastuun kantaminen ei sinällään ole koskaan minua pelottanut. Esimiesasemassa 16 vuotta työskennelleenä on hallinnollinen johtaminen myös minulle tuttua. Mutta sukuseurassa työskenteleminen on aivan erilaista työelämään verrattuna. Siksi odotan mielenkiinnolla tulevia uusia haasteita. Otankin tehtävät vastaan nöyränä mutta innolla ja luottavaisena. Toivon ja uskon saavani jäsenistöltä täyden tuen työlleni. Ensimmäinen tavoitteeni on oppia tuntemaan entistä paremmin nykyinen jäsenistömme. Tarkoituksenani on tulevina vuosina pyrkiä järjestämään tapaamisia sukuseuran jäsenten kanssa heidän kotiseuduillaan esim. lomamatkoihin liittyen. Samalla minulla on mahdollisuus saada rauhassa keskustella jäsenistön kanssa sukuseuran toiminnan kehittämiseksi.

Sukuseuran tulee olla jäsenistön näköinen. Jokaisen jäsenen mielipide on kallisarvoinen. Ilokseni olen havainnut, että viime vuosina on sukuseuraan liittynyt uusia nuoria jäseniä. Johtokuntaankin saatiin uusi energinen nuori nainen Heli Tammi. Sydämellisesti tervetuloa. Johtokunnan muut jäsenet ovat kokenutta kaartia. Sukuseurassamme on siis erittäin ammattitaitoinen ja osaava vetoryhmä, jonka ideointikyvyllä ja tarmokkuudella saamme varmasti hoidettua niin seuran perusasiat, kuin toteutettua suunnitteilla olevat suuremmat projektit.

Kaikki johtokunnan jäsenet ovat sukuseuramme äänitorvia, joten yhteydenotot ovat tervetulleita. Antamalla palautetta ja kertomalla ideoita jokainen sukuseuralainen voi olla vaikuttamassa yhdistyksen toimintaan. Uskon, että toiminta jatkuu aktiivisena tästäkin eteenpäin. Luottavaisena tulevaisuuteen.

Toivotan sydämellisesti kaikille sukuseuramme jäsenille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta. Tapaamisiin!


Puheenjohtaja Rainer Hannikainen