|
 |

Eino Hannikaisen avajaispuhe kesäkokouksessa Messilässä
Lahti 6.8.2005
Rakkaat sukuseuramme jäsenet. Johtokunnan
puolesta minulla on ilo tervehtiä teitä ja toivottaa sydämen
lämmöllä tervetulleeksi kesäkokoukseen Lahteen. Tämänkertainen
kokous sattui samaan ajankohtaa Jyväskylän rallin ja
Yleisurheilun MM kisojen kanssa.
Kuluneen kolmivuotisen jakson toiminnan tärkeimmäksi
tapahtumaksi nousi P.J.Hannikaisen syntymän 150-vuotijuhlinta,
lämpimät kiitokset toimintakertomuksessa mainittujen tahojen
lisäksi professori Reijo Pajamolle, kapellimestari Tuomas
Ollilalle, P.J.Hannikaisen elämäkerran kirjoittajalle professori
Matti Vainiolle, Ylioppilaslaulajille ja Yleisradiolle.
Sukuseuramme 58-vuotisen toiminnan ajan hallinnossa on ollut
vastuunkantajia perustajajäsenistä. Niin kuin muillakin elämän
alueilla tapahtuu sukupolvenvaihdoksia, niin olemme
ajankohdassa, jossa perustajajäsenet antavat vastuun uudelle
nuoremmalle sukupolvelle.
Omalla kohdalla tunnen nöyrää kiitollisuutta kaikesta siitä
tuesta ja luottamuksesta, jota seuramme esimiehiltä ja jäseniltä
kuluneiden vuosien aikana olen saanut. Seuramme edustajana olen
saanut olla vastaanottamassa eri tahojen muistamisia
edesmenneiden suvun jäsenten työn merkityksestä aikalaistensa
parissa. Kaiken tämän olen kokenut suurena rikkautena, johon
minulla ei ole ollut mitään ansiota. |
|
 |
Kun olemme koolla sukulaisuuden merkeissä, niin rohkenen tuoda terveisiä
hyvin kaukaisilta sukulaisilta mareilta Baskiiriasta Birskin
kaupungista. Baskiria sijaitsee Euroopan itärajalla Ural-vuoriston
eteläosassa. Palasin sieltä viikko sitten kolmen viikon matkalta. Matka
tarkoitus oli olla aloittamassa paikallisen luterilaisen seurakunnan
kirkon rakentamista, mutta erilaisten paikallisten ongelmien takia emme
päässeet varsinaiseen rakentamiseen.
Baskiriassa elää n. 120 000 itämarilaista ja heistä n. 90% kuuluu
luonnonuskonnon harrastajiin. Inkerin kirkon lähetystyön kautta on
sukulaiskansojen keskuuteen syntynyt luterilaisia seurakuntia.
Presidentti Putinin vierailun venäläisissä kommenteissa kiinnitettiin
huomiota suomensukuisten kansojen asian esillä pitämiseen ja pelättiin
niiden pyrkivän itsenäistymiseen. Matka avarsi näkemään sukulaisuutta
laajemmasta näkökulmasta.
Kuluvana vuotena olemme viettäneet Kristinuskon Suomeen tulon 850 v.
juhlia.
Kansallisen kieleen, kulttuurin ja olemassaoloomme kristinuskolla on
ollut ratkaiseva merkitys. Päätökseksi lainaan virren 448: 2 ja 3
säkeistön sanoja: Olemme yhtä perhettä, kaikista kansoista ja taivaan
Isää tahdomme, kuin Kristus palvella. Toisten kuormaa kannamme. Todistus
yhteinen kuuluttaa kaikkeen maailmaan kiitosta Kristuksen.
Saakoon isiltä ja äideiltä peritty usko olla sukumme jäsenten
kallioperusta jonka varaan saa elämän rakentaa. Tervetuloa aloittamaan
vuosikokousta.
Eino Hannikainen
|
|